tiistai 28. joulukuuta 2010
maanantai 1. marraskuuta 2010
Kirjoitin tämän aamulla livejournaliini ja jaetaan se nyt sitten täälläkin...
...koska tästä asiasta oli edellisessä entryssäni puhe.
"kirjotellaan siis kuulumisia taas. jotkuthan luki facebookista mun silmäepisodista, mutta osa on epätietoisia asiasta, ni kirjoitellaan siis juttuja. Niin tosiaan. Kävin tässä muutama viikko takaperin työterveyshuollossa, koska mulla oli taas silmätulehdus. Antibiootteja sain ja sit puhelinajan omalle työterveyslääkärille, koska kysessä oli jo kolmas tulehdus sinä aikana, kun oon ollut tuolla töissä (helmikuusta siis) ja haluttiin selvittää, ettei mitään oikeasti vaarallista oo silmissä. Noh, puhelinaika oli sitten pari päivää myöhemmin ja oma työterveyslääkäri ei kovinkaan innoissaan sitä lähetettä silmälääkärille kirjoittanut (lähetteen ja maksusitoumuksen, työnantaja maksoi siis silmälääkärin). Varasin ajan viikon päähän ja siellä sitten selvisi, että varsinaista silmätulehduksien aiheuttajaa ei löytynyt, mutta selvisi, että mulla onkin reikiä silmien verkkokalvoissa. Tai oikeastaan oikeassa oli hyvin haurasta paikotellen verkkokalvo ja sitten vasemmassa olikin jo reikiä muutama. Se tavallaan pysäytti mut, koska näitä reikiä alkaa tulemaan yleensä vasta n.60-vuotiaana tai sitten voimakkaasti likinäköiselle ihmiselle. Itellähän ei oo ku miinusta 2.75 oikeessa ja 2.25 vasemmassa ja iän puolesta mulla ois pitänyt olla aikaa melkee 40 vuotta näihin. Noh, lääkäri kirjoitti heti lähetteen silmäpolille OYS:iin, jotta ne reijät laseroitaisiin. Tää oli semmonen nopeasti hoitoa vaativa, koska hoitamattomana koko verkkokalvo voi irtautua, joka sit voi pahimmillaan aiheuttaa näönmenetyksen. Noh, nyt perjantaina heti aamusta menin silmäpolille ja ajattelin, että koska näin aikasin tulin, ni kerkeäisin töihin kuitenkin jo 11.30. Noh, koska mulla ei ollut aikaa, ni tietenkin jouduin päivystävän lääkärin jonoon ja jouduin odottamaan melkein kaksi tuntia ennenkuin alkoi mitään tapahtumaan. Hoitaja pisti ensin niitä mustuaisen laajentajia, jonka jälkeen jouduin odottamaan melko pitkään ennen lääkärille pääsyä. Noh, siellä sitten oikein perusteellisesti tutkittiin molemmat silmät ja kappas, sieltä löytyikin oikeasta silmästä myös huolettavia alueita. Lääkäri oli silmiä tutkiessaan sitä mieltä, että joko laseroidaan molempia silmiä kunnolla tai sitten ei ollenkaan. Pyysi vielä vanhemman erikoislääkärin konsultaatiota ja tämä lääkäri oli sitä mieltä, että koska oon tän ikäinen ja mulle on näin huonot verkkokalvot suotu, ni on paras vaan operoida nämä. No tässä vaiheessa kello oli jo 11 ja piti soittaa töihin, että näin on näreet, että laseroidaan enkä todellakaan tiedä, kuinka kauan tässä menee. Sitten alettiin joskus kahentoista aikaa hommiin ja voin sanoa, että oli ihan hirveetä. Noh, puol tuntia kestin ensimmäisellä kerralla ja sitten lääkäri sanoi, että pitää laittaa lisää mustuaisen laajentajaa oikeaan, koska on jo edellinen vaikutus lakannut. Yhdeltä sitten jatkettiin. Kokonaisuudessaan homma oli ohi n.14:30 eli vietin melkein 7 tuntia tässä operaatiossa. Eivät ees kirjoittaneet saikkua mulle ja mullahan ois ollut töitä klo:20 asti. No onneksi olivat töissä ymmärtäväisiä jopa kauppiasta myöten ja mun ei tarvinnut mennä tiskille palvelemaan asiakkaita, silmät oli niin punaiset ja turvoksissa (kaikesta käsittelystä, mustuaisen tummentajista sekä puudutustipoista). Olin keittiöllä muutaman tunnin ja sitten jo kauppiaskin tuli ja sanoi, että lähehän kotiin parantelemaan.
Tahdoin oikeastaan kertoa tämän sen takia, että vaikka nykyään sanotaan, että ei rillejä hankkiessa tarvii käydä silmälääkärillä, ni ite oon kyllä sitä mieltä, että jos oikeasti haluaa pitää itestään huolta, ni kannattaa. Nimittäin näitä vaurioita ei optikko pysty näkemään. Mullakin oli suhteellisen oireeton tai sitten näitä oireita vaan on ollut niin kauan, että niitä ois pystyny äkillisesti diagnosoimaan. ja mähän olin kuitenkin käyny vuosittain optikon tarkastuksessa, koska piilareiden käyttö niin vaatii. Tästä lähtien mä joudun luultavasti käymään vuosittain silmälääkärin tarkastuksissa ja sehän ei tuu olemaan mitään halpaa, mutta tää kokemus nyt aiheutti sen, että aion kyllä käydä, koska en välttis enää toista kertaa halua tommoseen rääkkiin. En siis oo sanomassa, että tuota silmäjuttua kaikille tapahtuu ja kuulemma ei oo kauheen yleistä, että näin voi käydä. Mulle vain kävi näin ja luultavasti tätä on ollut isän puolella suvussa.
Niin ja perjantaina on sitten kontrolliaika. Toivottavasti tämä tuli nyt tällä erää kerralla hoidettua. Ahistaa vain, kun haluttais niin paljoa liikkua jo, mutta ei uskalla."
Kiitos kun luitte ja näkemiin.

maanantai 18. lokakuuta 2010
Moi
Oon elossa, mut en oo vaa jaksanu päivittää tänne. Nyt päivitän kertoaakseni teille, että mulla on taas silmätulehdus vasemmassa silmässä. Kolmas puolen vuoden sisään. Keskiviikkona soittaa mun oma työterveyslääkäri mulle ja saan kai lähetteen silmälääkärille. Tulee halvemmaksi niin. Toivottavasti ei oikeasti oo mitään vialla tossa mun silmässä. En kestäis sitä, että mun pitäis pitää rillei koko ajan päässä. Pinnallista, tiedän.
sunnuntai 26. syyskuuta 2010
Öäh, viikonloppu menny taas niin nopeasti. Eilen eli la oli iltavuoro ja sit huomenna ois luvassa aamu, ni eihän tässä oikeen oo mitään taaskaan kerenny tekemään. Mur.
Huomenna haen ärrältä mun h&m-paketin, jossa pitäis olla punainen pilkullinen mekko mustalla rusetilla, farkkushortsit ja huivi. Pitkästä aikaa jotain tilasin sieltä. Piti joku kiva mekko hankkia, ku la ois firman bileet. Ajatus olis vetää pitkästä aikaa kunnon kännit 3euron edestä ja pitää kivaa tyttöjen kanssa. Tosin muutama niistä on tosi ärsyttävä tai no yks, kun se jotenkin tosi vaihtelevasti suhtautuu muhun (joskus ei puhu lähes mitään ja joskus on niin hyvää kaveria olevinaan). Huomenna ois kans Milla Paloniemi jakamas nimmareita suomalaisessa, en tiiän vielä, menenkö. Illalla sit aquazumbaan, koska tiistaina mulla onneksi semmonen lyhyt iltavuoro ja keskiviikkona vapaa, jolloin taas voin vesijumppailla. Keskiviikkona meen myös tukkalekuriin. Käyn nykyään kahden kuukauden välein, ku yritän kasvattaa ja tää mun tukka vaan näyttää tosi hölmöltä. Väriäkin on taas ostettu. Semmosta mokkasuklaanruskeaa, hoho. Latvat mulla on tummanruskealla ja sit juuret tolla. Näkee hyvin aina sitten, ett kuinka paljon on tukka kasvanut. Kyl mä sit vaihan taas kokonaan tohon tummanruskeeseen, ko alkaa näyttää liian törkeeltä. Taisin just lukee jostain lehdestä syksyn tukkamuodista ja juurikasvun sanottiin siellä olevan se tämän syksyn juttu.
Mä tajusin tässä yksi päivä, ettei mulla oo ollu tässä kuussa yhtään lauantaivapaata, eikä nyt ens kuussakaan ainakaan kaks ekaa tuu olemaan. Sais kyllä luvan piakkoin olla. NOh, ehkä ne antaa mulle samalla mitalla takasi, ko mulla oli elokuussa kaks lauantaita vapaana. En kyllä pyytäny, ku vaan yhden...

keskiviikko 22. syyskuuta 2010
tiistai 21. syyskuuta 2010
XXO
En oo pitkiin aikoihin kirjoittanut taas. Kiirettä liikaa töissä, hoh, meinasin eka kirjoittaa että koulussa. Ikävä kouluun. Toivottavasti ei jää pitkäks tää työssäolo. Nautin nimittäin siitä vapaudesta, minkä koulu oikeastaan suo. Nyt vaan vituttaa, kun on aina vapaat sillein, että yks keskellä viikkoa ja sit sunnuntai. Kaikkein pahin on vielä se, että usein on lauantaisin iltavuoro ja sit maanantaina pitäis olla taas skarppina töissä.
Mut joo, nyt oon taas ollu kaks päivää keittiöllä. Huomenna vapaa. KOhta lähden aquazumbailemaan. Liikunnan iloa. Monihan ei tiedä, että yritän ehkä vähän laihduttaa. Pahinta aikaa on kyllä vaan toi töissäolo. Siellä kun ei viittis ostaa mitään terveellistä evästä, ni sit tulee syötyä ilmasia karkkeja ja pullia. Mööh.
Perustin musiikkiblogin. Viel siel ei oo mitään, mut ehkä mä huomenna kirjoitan sinne jotain. Tarkoitus ois siis ehkä kertoilla mun musiikkimaun taustoista ja uusista ihastuksista.
Niin joo, kaaduin pyörällä tässä puoltoista viikkoa sitten, eikä mun mustelmat oo vieläkään täysin parantuneet. IHan omaa tyhmyyttäni kaaduin (jarrutin pelkästään etujarrulla ja menin mukkelismakkelis ei ollu onneks kova vauhti), mutta siitä viisastuneena ostettiin mulle semmonen pyörä, missä on jalkajarrut. Kelatkaa, mä en oo ajanu semmosella pyörällä sitten ala-asteen eli niinku, ööm kolmeentoista vuoteen. Sit hankin siihen uuteen pyörään valon ja jopa pyöräkypärän, ett voin turvallisesti ajella talvipimeissä ja -liukkaissa sen 5,5km työmatkaa suuntaansa. Minähän en Koskilinjoja a.k.a. Shittilinjoja täyshintasesti enää tue.
Tänään tuli Kauneus&Terveys. Tuleekohan huomenna sit Olivia?!?

tiistai 7. syyskuuta 2010
perjantai 3. syyskuuta 2010
torstai 2. syyskuuta 2010
I'm your opposite number
No niin uus työsopimus on kirjoitettu ja se on voimassa 31.8.2011 asti eli noin vuosi pitäis vielä Oulussa jatkaa. No joo, samalla nousi keskimääräinen viikkotuntimäärä kolmeenkymmeneen eli ihan hyvään. Tosin luultavasti pidempiä viikkoja on luvassa, koska oon nyt tehnyt keittiövuoroja eli viikottain oon ainakin yhden päivän tekemässä salaatteja.
Niko lähti viikonlopuksi Jyväskylään, joten yksin siis oon täällä kotona. Oon kyllä aika pitkiä päiviä töissä, ni ei varmaa hirveesti kerkee mitään hommailla. Lauantaina ois kyllä muusaklubi nuclear nightclubis, mut en kyl uskalla yksin lähteä kylille. Katsotaan nyt asiaa sitten lähempänä. Huomenna ajattelin mennä bussilla töihin ja käydä ennen sitä keskustassa vähän shoppailemassa Body Shopist jotain, ku on kanta-asiakaspäivät, ni saa meikeistä -30% ja muista tuotteista -20% alennusta. Materialistin elämää siis odotettavissa.
Strike Anywhere oli niin hyvä, kun sen odotin olevankin. Vähän petyin, kun ei ollut paitamyyntiä Lutakossa. Päätin sit tilata paidan netistä ja sitä ootellessa. Ei oo tosin tyttöpaita, mut ei se haittaa. Ässäkokoa on kuitenkin. Hihi.
"Brothers in spirit, sisters in rage,
will we live out our lives in this concrete cage?"

torstai 26. elokuuta 2010
Kateellisuus...
Oon nykyään kauhean kateellinen noille, jotka pitää muotiblogia kun ne on niin laihoja ja nättejä. Ite tuntuu nykyään olo läskiltä ja rumalta, vai kyl mä tiedän, etten oo oikeasti läski enkä kyllä varmaan mikään rumiluskaan. On vaan semmonen olo. Mun itsetunto ei oo ikinä ollu mikään hyvä eikä varmaan koskaan tulekaan olemaan, koska kuulen todella vähän kehuja loppujen lopuksi. Tosin se johtuu lähinnä siitä, että en käy kauheesti ulkona missään ja sit jos käyn joskus jossain kirjastossa tai kaupassa, ni jaksa harvemmin laittautua sitä reissua varten. Tiedän, että nyt on tullut lisäkiloja sen jälkeen ku Niko on tullut Thaimaasta ja liikunta on vähän jäänyt vähemmälle osittain just Nikon takia ja sitten myös töiden (pyöräilen kuitenkin semmoset 10km työpäivinä ja teen seisomatyötä, ei töiden jälkeen/ennen yksinkertaisesti aina jaksa lähteä uimaan tai lenkille).
Nyt syyskuussa siihen on kyllä tulossa muutos.
Kissalla on jotain asiaa. Lienee haluamassa ruokaa...

maanantai 23. elokuuta 2010
Huihai!
Kirjotellaas tähän nyt kanssa jotain kivaa näin alkaneen syksyn kunniaks. Eli täällä Oulussa on nyt aikalailla syksy, koska ulkona on nyt satanut varmaan joku kolme vuorokautta putkeen ja nyt lämpömittari näyttää yhdeksää astetta. Eilen piti sitten näin syksyn kunniaksi vähän laittaa kynttilöitä palamaan. Hihi.
Mitäs tässä päivityksiä elämään. Niin joo, viikko sitten sain kuulla, että työt tuolla Cittarissa jatkuvat vuodella. Töitä tulee olemaan hiljaisimpina aikoina vähemmän ja sitten kiireaikoina enemmän. Kivaa. Ajattelin, ett jos vaikka lähtis kiertelee Eurooppaa sitten tammikuussa, jos vaikka säästäis rahaa tai jossain ees lähtis käymään. Sit pitäis kai lukea pääsykokeisiin. Ajattelin, ett jos lisäis hakulistaan viel Metropolian Bio- ja Elintarviketekniikan. Niin ja sitten keskiviikkona oli vapaa, jonka sairastin käytännössä pois. Torstaina soitin heti aamulla töihin, et oon flunssassa ja en varmaa kyl ainakaan perjantaina viel oo työkykynen, ja oon menossa työterveydenhuoltoon puoliltapäivin. Siellä sitten kävin ja sain saikkua kolme päivää, mut en malttanut olla poissa lauantaita, ko alko hajoo pää täällä kotona. Ei oikein mitään tekemistä enää ollu.
Me ollaan nyt sen jälkeen ku Niko on tullut takaisin Thaimaasta ni hirveesti kateltu erilaisia sarjoja. Mentalistin molemmat tulleet kaudet, CSI Las Vegasia ykköskausi sekä CSI NY:tä kans ykköskausi (Las Vegasia on tulossa kaikki tuotantokaudet torrenttina, mut tota NY:tä ollaan ostettu tai siis lähinnä mä oon). Sit The Pacific on kans melkee kokonaan katottu. Moonlightia tsekataan myös.
Kohta taidan lähteä kauppaan ostamaan vanulappuja ja pottuja. Sit kans aattelin käydä hankkimassa Raksilan Prisman neuvonnasta 6kpl uimalippuja hintaan 1.25€. Ammattiliiton tarjouksia, muuten ois 2€/kpl, mut saan vielä opiskelija-alennuksen, ku toi kortti on viel vähän aikaa voimassa.
Mulle tuli tänään syyskuun ELLE jonain näytelehtenä ja mukana tuli ihan hyvä tarjous, mut en mä oo oikeastaan niin kauheen kiinnostunu muodista, et siitä lehdestä ois oikeasti jotain hyötyä. Niin ja sitäpaitsi just tilasin Trendin, ni mulle kuitenkin tulee jo sit OLivia, Kauneus&Terveys sekä Trendi. Ne kyllä riittää.

torstai 12. elokuuta 2010
Ulkona on semmonen keli ettei uskois enää olevan kesä. Todella synkkää on ollut pari päivää nyt. Noh, onneksi huomenna lähdetään kohti etelää, hihi. Siellä pitäis olla vielä lämmintä ainakin viikonlopun yli. Vähän huolestuttaa, että on luvattu sateita sunnuntaiksi. Kiva kärvistellä festareilla sit, mut ei voi mitään säälle.
Nyt pesen pyykkiä ja kohta otan imurin käteeni. Pakko siivota. Niin ja pakatakin kai tässä pitäis, ko on iltavuoro ja huomenna heti aikaisin takasin aamuvuoroon. Ei kerkee muuten. Kissatki pitäis ruokkia. Taidanpa tehdä sen nyt heti.
Keksin, mitä teen uudelle blogilleni! Laitan sinne kuvia näteistä tytöistä, nii. Ehkä ens kuussa sitten nättejä poikia. Hihi.

tiistai 10. elokuuta 2010
Oh la la!
tein uuden blogin, mut sit en keksiny, ett mitä sinne alkaisin päivittämään. ehkä kuvia vois. tästä vois tulla semmonen kärvistely-blogi. no joo, kuvia sinne siis, jes/meibi/nou?
Huomenna on viikkovapaa. Mennään elokuviin, luvassa Inception ja Predators.
Viikonloppuna luvassa Ankkarock ja kolme yötä hotellissa.

keskiviikko 28. heinäkuuta 2010
Helvetti kun sattuu päähän niin mielettömästi. Perkeleen menkat.
Varasin just ajan työterveydenhuoltoon ens viikolle, että saan vihdoinkin vikan rokotuksen sitä hepatiitti a ja b:n. Se ois jo kyl pitäny helmikuussa laittaa, mut terkkari sanoi joskus, ettei se niin justiinsa oo. toivottavasti voin sen viel kuitenkin laitattaa. Hihi. Samalla vois hihkaista, ett mites on pillerireseptin kans, ku se pitäis uusia. Toivottavasti se onnistuis samalla siinä. Ois niin hyvä.
Perjantaina on palkkapäivä, jihuu. Tosin ei ihan perjantaina voi mitään juhlistaa, mut sit lauantaina voi. On nimittäin iltavuoro pe ja sit heti takas aamulla aikasi töihin. Noh, pääsee sit lähtee ehkä vähän aikasempaa launtaina ja vois nukkua päikkärit ennen Qstockiin lähtöä. Noh, ei siellä oikeastaan muita oo ku Raised Fist, jonka haluisin nähä. Tossa sunnuntaina ostin meille liput vielä kans sunnuntaille Ankkarockiin ja sit elokuun lopulle tonne Lutakko Liekeissä-tapahtumaan. Against Me! ja sit Strike Anywhere ois ne kiinnostavimmat noissa tapahtumissa.
Voi että joo, vois kohta mennä nukkumaan tai jotain. Tekee niin kipeää päähän.

torstai 22. heinäkuuta 2010
Na na na na.
Hullua, että kesä on jo takana. En päässyt yliopistoon tosiaan ja jatkoa nyt kovasti mietin. Hain yo-pohjaseen merkomikouluun, mut saas nähä huvittaako mennä, jos ees pääsen. Jatkostakaan tuolla Cittarissa en oo puhunut pomon kanssa, mutta silloin kun sopimusta kirjoteltiin, niin puhui että mahdollistahan se ois jäädä. Varsinkin nyt kun yhen saikku jatkuu tämän kuun loppuun ja sitten sillä alkaa neljän viikon loma. Niin ja sen soppari loppuu elokuun lopussa kans ja se on uudestaan leikkausjonossa toisen käden leikkaukseen. Oon kuitenkin yksi ihminen lisää, joka pystyisi toimimaan itsenäisesti keittiöllä (tosin se on kyllä hemmetin tylsää ja yksinäistä).
Päätä särkee. Aamuviikko ollut nyt ja en kyl oikein oo sinut ton aamuheräämisen kanssa. Varsinkin kun ei saa nukuttua öitä kunnolla, ku on niin kuuma. Huh huh.
Lomakin oli ja meni. Lomarahat ilmeisesti tulee vasta ens viikolla palkan kanssa, mut kyl me ihan hyvin toimeen tultiin ilman niitäkin. Palkasta pitääkin sit ostaa liput sunnuntaille Ankkarockiin ja sit tietty Lutakko liekeissä-tapahtumaan. Semmonen hauska juttu sattuikin tässä, että silloin elokuun vika viikonloppu onkin Nikon sisko poikaystävineen täällä Oulussa häissä ja me ollaan menossa Jyväskylään. Aateltiin tehdä kämppien vaihto sille viikonlopulle. Hihi.
Ruisrockissa tuli tosiaan käytyä lomalla ja kyllähän se niin on, että ei tuota festarimeininkiä enää jaksa. En ymmärrä ihmisiä, joiden pitää tulla kesken keikan änkemään sinne keskelle ja sitten parin piisin jälkeen lähteä. Ärsyttävää jatkuvaa ramppaamista, joka häiritsee muiden keikan nauttimista!
Vois kohta mennä suihkuun ja sen jälkeen petiin lukemaan Patti Smith:in Ihan kakaroita. Se on semmonen omaelämänkerta, joka kans kuvaa Robert Mapplethornenki elämää.
PS. Meidän toinen kissa on varmaa bulimikko, kun se nykyään aina huutaa ruokaa hirveesti. Ahmii hirveellä vauhdilla sitä saadessaan ja sitten melkein heti oksentaa ruoan ulos. Ei voi kissoja aina ymmärtää.

perjantai 2. heinäkuuta 2010
tiistai 29. kesäkuuta 2010
We burned the summer down there's dust when we're around it's done
eli jo kirjoitin livejournaliin mun lomasuunnitelmista, jee. Se on kivaa se, nimittäin enää kolme päivää alkuun. 10päivää vapaata. Pitää muistaa ottaa kamera reissuun, että saa paljon kuvia. Lämpöäkin on luvassa, se on hyvä se.
Haluisin laittaa kuvia nyt tähän, mut ehkä mä en kuitenkaan.

lauantai 26. kesäkuuta 2010
Oon tässä miettinyt, ett jos aloittais uuden blogin täällä. Jotenkin huvittais hylätä tämä, mut en mä kuitenkaan jaksais yhtään sen innokkaammin kirjotella varmaan sitä uuttakaan. Jee, enää viikko lomaan. Mulla on tosiaan kovat suunnitelmat. Toivotaan vaan hyviä kelejä, eiks niin.
Tänään heräsin joskus yheksän aikoihin. Tosi outoa oli herätä vapaalla ilman, että ois kissa herättänyt. Kissathan on tosiaan nyt Jyväskylässä vähän yli pari viikkoo. Tuntuu siltä, ku ois lapset mummolassa. Niin vapauttavalta. Huonoja puolia tietysti sitten on se, että Nikokin on poissa ja kärvistelen yksin kotona. No, tänään sit päätin vihdoinkin pestä meidän petivaatteet eli siis peitot sekä tyynyt. Samalla innostuin pesemään myös petauspatjan sen ulko-osan ja samalla imuroin myös varsinaisen patjan. Imuroin myös parvisängystä nurkista pölyä, jota olikin ihan mielettömästi kertynyt. Pitäis tehä tota vähän useammin, ni ei ois itekään aina niin tukossa aamuisin.

tiistai 22. kesäkuuta 2010
Ääh, haluisin jonku kivan harrastuksen esim. roller derbyn, mut mun 2-vuorotyö estää mua hankkimasta semmosia. Ihan perseestä kieltämättä tämmönen, mut jos vaikka pääsis sinne yliopistoon, ni ehkä sit vois aloittaa.
Tänään sitten kulutin hirveästi mun stipdendirahaa. Ostin uuden tukkavärin (vähän jo paikoitellan ruskea haalistunut), aurinkolasit (oli pakko ko edelliset oon jo saanu naarmuille), marimekon unikko silmälasipussin, kulmakarvatrimmerin ja sit hammasharjat meille molemmille. Sit tietty kans ruokaa.
Pitäis kohta värjätä tukka. Ennenku Niko lähtee Jyväskylään Juhannuksen viettoon. Mä jää yksin kotia. Prkl:n työt. NO joo, ihan sama. Rahaa kuitenkin tulee ihan kivasti.

maanantai 21. kesäkuuta 2010
Perjantaina tuli ilmoitus koululta, että ois stipendi haettavissa, koska en sitä ollut noutamassa kevätjuhlassa. Tosiaan kuvittelin, ettei mun kannata mennä juhliin, ko olin jo kuitenkin valmistunut helmikuussa. Noh, tänään sitten bussilla töistä keskustaan ja koululle. Siellähän sitten odotti kirjekuori, jossa oli joku seteli rahaa. Avasin sitten sen matkalla kotiin ja iloinen yllätys oli, nimittäin 100€:n seteli! Whii. Vois kai kirjotella lisää, mut ei nyt jaksa.
torstai 17. kesäkuuta 2010
Eilen tuli illalla töissäollessani viesti, että piilarit ja lasit on haettavissa. Jee, kivaa. Juon ensin kahvia vähän ja sitten lähden niitä hakemaan. Samalla käyn PSOASilla hakemassa meidän uudet avaimet, että päästään alaovesta taas normaalisti sisään.
Jalkapallon MM-kisat on ollu kyllä muutamaa poikkeusta todella tylsät. Sveitsin eilinen voitto jäi näkemättä töiden takia ja se harmittaa. Samoin jää näkemättä Saksan huominen peli. Lauantaina sit näkee vissiinki kaikki ja se on ihan kiva juttu se.
Ei kai tässä mitään kummempia. Juhannus tulee sit vissiinki vietettyä ihan yksin täällä Oulussa, ko aattona on töitä 12:30 saakka ja en kerkee bussiin ja junalla ois vasta niin myöhään perillä, ettei kannata lähteä. Maanantaina on taas töitäkin. Noh, sit heinäkuun alussa lomalla eka Jyväskylään ja sieltä sitten kohti etelämpää.
Osallistuin facebookissa yhteen yksi kuva joka päivä-juttuun. Toivottavasti muistan ottaa kuvia.

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010
Rellurei ja hellät tunteet.
No joo eilen menin töihin jo viideks ja pääsin kaheltatoista pois. Oli tosi paljon kuormaa purettavana, hyh. Aamuviikosta töissä mulla on nyt muistona ihan vitun paljon mustelmia polvissa ja jaloissa. Eilen myös vasen polvi kipeyty. Täytyy toivoa, ettei mee pahemmaks. Sit puol tuntii ennen töiden loppumista Niko lähettää viestin, ett lähtee poikien kaa karkkikauppaan Haaparantaan. LÄhetin sit viestin, et oottakaa ny puol tuntii, ett pääsen lähtee mukaan. No, tulihan ne sit hakee mua kaupan pihasta ja lähettiin. Olin varma, ett kerkeisin ennen viittä takaisin ja Lauran kaa kahville, mut väärässä olin. Kiitos vain 90km/h liikkuvan matkailuauton!
Haluisin, ett mun uudet lasit ois jo valmiit.

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010
I Was A Teenage Anarchist
I was a teenage anarchist, looking for a revolution.
I had the style, I had the ambition.
I read all the authors, I knew the right slogans.
There was no war but the class war.
I was ready to set the world on fire.

Do you remember when you were young and you wanted to set the world on fire?
I was a teenage anarchist, but the politics were too convenient.
In the depths of their humanity all I saw was bloodless ideology.
And with freedom as the doctrine, guess who was the new authority?

I was a teenage anarchist, but then the scene got too rigid.
It was a mob mentality, they set their rifle sights on me.
Narrow visions of autonomy, you want me to surrender my identity.
I was a teenage anarchist, the revolution was a lie.

I was a teenage anarchist. - mp3

tiistai 1. kesäkuuta 2010
Tässä pitäisi olla lukemassa pääsykokeisiin, mutta kun ei oikein huvita. Onneksi ne on huomenna ohi. Sit voi keskittyä vapaillaan ihan muuhun kuin lukemiseen. Jee.
Tänään on naamakirjan "wear a dress day" ja mullahan on mekko päällä. Heh. kuvaa pitäis saada kyllä. Kynnetkin lakkasin pitkästä aikaa, ko o kahden päivän vapaat. Ihanaa.
Huomenna siis pääsykokeet, kampaaja ja leffaa. Niin ja paljon asioita, joita pitää tehdä. Tietää rahan kulumista siis. Määh. Just maksoin paljon laskuja satasella. Semmosta tää on tää töissäoleminen. Ens viikolla mulla on kuuden työpäivän viikko. Kesäkuulta tulee taas kyllä hyvä palkka. Tykkään siitä. Saa sitten lomalla rauhassa kuluttaa rahaa. Ainakin ois luvassa Convergen keikkaa, Tallinnassa käyntiä ja Ruisrock:ia perjantaina. Mullei oo ku yks viikko lomaa, mut se kyl passaa ihan hyvin. Tai siis neljä päivää palkallista. Vähän pidän siinä samalla sitten palkatonta.
Voisivat Psoasilta piakkoin lähettää meille ne uudet avaimet. On nimittäin kuluneet vanhat. Ei päästä enää alaovesta sisään. Kaks viikkoo sit kävin toimistolla kysymässä, että mitä nyt. Laittoivat heti tilaukseen uudet, ilmaseksi tietenkin. Ei ole meidän vika, jos käytössä kuluvat niin.
Ostin eilen tummanruskeaa tukkaväriä. Tästä lähtien juurikasvu värjätään sillä. Tahdon mustasta pois, mut en tahdo pilata hyvää vauhtia kasvavaa tukkaani värinpoistoilla. HIhi.

tiistai 25. toukokuuta 2010
Vanhat taas pois ja uusia tilalle
Poistin siis taas osan. En vaan kestä, että aika pinnallista on taas ollut tää kirjoittaminen. En mä oo oikeesti näin pinnallinen. Eka meinasin tehdä kokonaan uuden blogin, mut en mä sit jaksanutkaan.
Tänää olin ekaa kertaa yksin keittiöllä koko päivän. Salaateista tuli nyt mitä tuli, ei mitään kovin visuaalisen hienoja. Seuraavan kerran sit taas kahden viikon päästä. Ens viikolla ei oo, koska oon halunnu vapaaksi ti-ke pääsykokeiden takia. Mut huh huh, tosiaan uudessa työvuorolistassa mulle on merkitty 6 päivää töitä ja 43 tuntia töitä. En valita toisaalta, koska kaikki on aamuvuoroa, jippii. Oonki jo aika pitkään odottanut aamuvuoro-viikkoa, siis sellaista, jossa pelkkää aamua. Palkkahan ei tuu olee ku se normi. Hoh. Mut jos on hyvät kelit, ni voi ulkoillakin ja silleen, ilman että menee päivä kaupassa.
Päätin alottaa taas terveellisen elämän. Eilen ostin Ryvitan MultiGrain-näkkäreit, jogurttii ja Finax Müslii (se on sitä tosi kallista, mut siin ei oo mitään rusinoit ja muuta sheissee mukana, en tykkää).
Mua ärsyttää vähän se, että töissä pauhaa musiikki koko ajan, ko sit kotona ei jaksa kuunnella enää mitään, ku haluaa vaan nauttia hiljaisuudesta. Ihan kakkaa.
Viikonloppuna oltiin siis Helsingissä kuuntelemassa punkkia. Endstand oli huippu ja mulla oli koko ajan tosi huono olo, koska Nosturissa oli vitun kuuma. Ärsyttävää. Toivottavasti kesällä sit Convergen keikal ei ois ihan noin hikistä. Toistaalta oon miettiny, ett jos ei jois yhtään mitään. Alkoholi ja huono ilmanvaihto on mulle tuskaa. Nimittäin mulla tulee aina Lutakossakin tosi huono olo.

sunnuntai 28. helmikuuta 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)